etusivu laukkahevoset toiminta muuta yhteys

Tervetuloa

Vielä kerran tervetuloa, olet juuri saapunut Thunderbolt Racehorsesiin joka pitää sisällään uljaat laukkaratsumme. Tallista löytyy kaiken ikäisiä ja rotuisia laukkaajia sukupuoleen katsomatta.On myös pitkän matkan juoksijoita eli stayereita, lyhyen matkan juoksijoita eli sprinttereitä, sekä kaikkea siltä väliltä. Thunderbolt Racehorses pyrkii antamaan hevosilleen mahdollisimman monipuolisen elämän ja jokaisella hevosella tullaan kilpailemaan sopiva lukumäärä LJ:n kilpailuissa. Monet hevosista tulevat tänne jo varsoina, ne saavat laiduntaa pienissä laumoissaan ja niiden luonteeseen ja käyttäytymiseen koitetaan tutustua ja niitä opetetaan yleisesti tulevaan laukkahevosen elämään. 2-3 vuoden ikäisinä ne pääsevät yleensä ensimmäistä kertaa näyttämään kyntensä laukkakilpailuissa. Menestyksestä ja hevosen halusta ja muista syistä riippuen hevoset lopettavat laukkakilpailu uransa viimeistään 8 vuotiaina, yleensä aikaisemminkin. Hevoset kilpailevat keskimäärin 20-30. Laukkauran jälkeen hevonen siirtyy tallin jalostuspuolelle, jossa se saa varsoja sekä se koulutetaan esimerkiksi pienille esteille, helppoon kouluratsastukseen tai vaikkapa matkaratsastukseen. Näissä lajeissa kisataan vain mielenvirikkeeksi. Piirettyjen kuvien kanssa näillä "eläkehevosilla" kilpaillaan myöskin PKK:n näyttelyissä, kahmien tietenkin mieluiten arvonimiä. Satunnaisesti hevosia saatetaan ilmoitella YLA:aan tai muihin laatuarvosteluihin. Hevosten sivuilta löytyy myöskin päiväkirjat joihin kirjoitetaan satunnaisesti, yleensä silloin kun hevosen elämässä tapahtuu jotakin merkittävää, joskus muulloinkin. Jalostushevoset ovat käytössä myös tallin ulkopuoliseen siitokseen ja tilausvarsat ovat myös mahdollisia sopivista vanhemmista. Kasvattien nimen perästä löytyy lyhenne -TBRH. Kasvatit myydään vain aktiiviseen kotiin jossa kilpaillaan laukoissa. Osan kasvateista pidämme itse. Talli sai alkunsa kun kaksi ystävystä saivat kuningasajatuksen ja vaikka meillä kummallakin on omat tallimme niin päätimme että ne saavat pysyä tyhjänä laukkahevosista, niinpä syntyi Thunderbolt Racehorses keväällä 2009.

Laukkajaos
Ponilaukat
Laukkakisat
J. katalogi
VRL
24.11.2oo9 Rami sai luonteen ja Ronaldo on lopettanut menestyksekkään laukkauransa! -K
19.11.2oo9 Katin ja Ypin uudet kisatulokset. Statistiikat lisätty.
Uusi poni Roundish Cougar B Saksasta -T
o7.10.2oo9 Täydensin uuden kisan Ronille, G2 tason voitto. -K
00.o9.2oo9 Laitoin Carelle uuden luonteen. -K

© 2009 Thunderbolt Racehorses - copyrights